Jorma Pallarille liikunnan ja urheilun ansiomitali kullatuin ristein

Kuvateksti: Jorma Pallari on toiminut kolmien masterspainonnoston kansainvälisten arvokilpailujen johtotehtävissä. Kuva vuoden 2019 EM-kilpailuista.

Liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri Mika Poutala (kd) on myöntänyt liikunnan ja urheilun ansiomitalin kullatuin ristein jyväskyläläiselle yrittäjälle Jorma Pallarille. Huomionosoitusta esitti Rovaniemen Reipas.
Pallari, 59, on tehnyt merkittävää työtä suomalaisen masterspainonnoston kansainvälistymisen hyväksi lähes 20 vuotta. Hän on verkostoitunut kansainväliseen masterspainonnostoyhteisöön, ja hänen vahvalla myötävaikutuksella Suomessa on järjestetty kolmet kansainväliset arvokilpailut.
Rovaniemellä on tähän mennessä järjestetty Rovaniemen Reippaan ja Suomen Painonnostoliiton yhteistyönä masters-ikäluokassa MM-kilpailut 2015 ja 2024 sekä EM-kilpailut 2019.
Kahdella viimeisellä vuosikymmenellä masterspainonnoston suosio on kasvanut merkittävästi niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin.
Opetus- ja kulttuuriministeriön tunnustus myönnettiin tänä vuonna 330 liikuntakulttuurin ja urheilun parissa ansioituneelle henkilölle.
Kultaisia ansioristejä myönnettiin 8, ansioristejä 36, ansiomitaleja kullatuin ristein 114 ja ansiomitaleja 172 kappaletta.
– On kunnia muistaa henkilöitä, jotka ovat toimineet pitkään suomalaisen liikunnan ja urheilun hyväksi. Vapaaehtoistyöllä on valtava merkitys urheiluseuratoiminnalle ja koko urheilujärjestelmällemme, liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri Mika Poutala toteaa tiedotteessa.
Liikuntakulttuurin ja urheilun ansioristejä ja -mitaleja on jaettu jo vuodesta 1947 lähtien.
Linkki tiedotteeseen:
https://okm.fi/-/ministeri-poutala-myonsi-liikunnan-ja-urheilun-ansiomerkit


© 2011 Rovaniemen Reipas