Työväentalolta urheiluareenoille - Rovaniemen Reippaan historia vuodesta 1907

Lukijalle

Kun Rovaniemen Reipas ry vietti vuonna 2007 satavuotisjuhliaan, seuran johtokunta päätti teettää kirjan seuran historiasta. Reipashan on Rovaniemen vanhin edelleen toimintaa harjoittava urheiluseura. Edellinen seuran historiaan valottanut teos ”Rovaniemen Reipas 1907-1977” oli tehty kolme vuosikymmentä sitten seuran 70–vuotisjuhlaan. Se oli luonteeltaan enemmän historiikki kuin varsinainen historiateos. Nyt tavoitteena oli seuran toiminnan mahdollisimman hyvin koko sadan vuoden ajalta kattava historiateos.

Kirjoittajan etsinnässä päädyimme lopulta seuran omaan kasvattiin, hallintotieteiden maisteri Benjamin Pirkkiöön, jonka työläisurheilua käsittelevän opinnäytetyön oheistuotteena käsillä oleva teos on syntynyt.

Kuten kirjasta ilmenee, Rovaniemen Reippaan historia ei ole ollut tasamaan kulkua, vaan seura on elänyt hyvinkin kiinteässä yhteydessä siihen mitä suomalaisessa yhteiskunnassa on sadan viime vuoden aikana tapahtunut. Aivan erityisen kiinteä tämä yhteys on ollut siihen mitä poliittisen työväenliikkeen piirissä Rovaniemellä on tapahtunut. Tästä kertoo sekin, että seuran toiminta on ollut – juuri poliittisista syistä - viranomaisten lakkauttamaa osana työväenliikkeeseen yleisesti suunnattuja painostustoimia, samoin kuin se, että työväenliikkeen sisällä seura on vaihtanut keskusjärjestöään useaan kertaan poliittisten liikehdintöjen seurauksena.


Ulkopuolisesta painostuksesta huolimatta seuran urheilullinen toiminta on ollut menestyksellistä. Runsaan sadan vuoden ajan seura on tarjonnut rovaniemeläiselle nuorisolle väylän purkaa toimintatarmoaan ja kehittyä niin fyysisesti kuin henkisesti vastuuntuntoisiksi kansalaisiksi. Kilpailutoimintaan osallistumalla monet ovat saaneet unohtumattomia kokemuksia niin kotimaahan kuin ulkomaille suuntautuneilta matkoilta.

Kuluneen sadan vuoden aikana Reippaan lajivalikoimaan ovat kuuluneet lähes kaikki Suomessa yleiset urheilulajit. Monet niistä ovat olleet aikansa lapsia: tulleet mukaan oman harrastajajoukon tuomina ja lakanneet toimimasta kun harrastajajoukko on huvennut. Upeimmat kansallisen ja kansainvälisen tason menestykset ovat tulleet voimailulajien yksilö- ja joukkuesaavutuksina painonnostajien ja nyrkkeilijöiden tuomina. Juuri nämä lajit ovat edelleen seuran vahvuutena. Painonnostossa seura on ollut viimeiset kolme vuosikymmentä, ja on edelleen, Suomen ykkösseura.

Kuten kirjasta ilmenee, Rovaniemen Reipas jatkaa uutta satavuotistaivaltaan vakiintuneella pohjalla paitsi huippu-urheiluun kärkilajeissaan keskittyvänä myös kuntourheiluun eri muodoissaan satsaavana urheiluseurana. Seuran puolesta kiitän kirjan kirjoittajaa Benjamin Pirkkiötä hyvin kirjoitetusta kattavasta historiateoksesta, samoin kuin Riihisäätiötä kirjoittamista varten saadusta apurahasta sekä Rovaniemen Työväenyhdistystä painatuskustannuksiin osallistumisesta.

Samoin kiitän kaikkia niitä seuran entisiä ja nykyisiä aktiiveja, jotka eri tavoin ovat tiedoillaan ja kuva- ym. materiaaleillaan olleet haastatteluin ja muin tavoin kirjoittajan käytettävissä ja edistäneet omalla tavallaan kirjan syntyä ja sen saamaa sisältöä.

Rovaniemellä 2.3.2012
Esko Riepula
Kunniapuheenjohtaja
Rovaniemen Reipas ry

Ladattava versio

© 2011 Rovaniemen Reipas