Hajizadehille kultaa, Koivurannalle hopeaa ja Palosaarelle pronssia Ruskaturnauksessa

Kuvateksti: Joonas Koivuranta (oik.) iski tiukasti Saksan Jan Ualikhanovia vastaan. (Kuva: Ruskaturnaus/Tapio Lanko)

Rovaniemen Reippaan Fatma Hajizadeh (51 kg) iski kultaa, Joonas Koivuranta (64 kg) hopeaa ja Henrik Palosaari (81 kg) pronssia sunnuntaina 10. syyskuuta Lapin urheiluopistolla päättyneessä nyrkkeilyn kansainvälisessä 31. Ruskaturnauksessa.

Päätöspäivänä Rovaniemen Reippaan edustajista kehään nousi Joonas Koivuranta 64-kiloisissa. Hän kärsi 2–3 tappion saksalaiselle Jan Ualikhanoville.
Saksan Bundesliigaa kiertävä Ualikhanov ratkaisi ottelun ja samalla turnausvoiton kalkkiviivoilla kolmannen erän lopussa. Koivuranta oli sarjansa kakkonen.
- Kolmannen erän alku oli minulta tosi hyvä, ja löin muutaman kerran hyviä osumia. Myös toisen erän loppu oli onnistunut. Ehkä olisi pitänyt saada pikkuisen enemmän terävyyttä lyönteihin, mutta ottelu oli kokonaisuutena hallussa alusta loppuun asti.
- Taktisesti ottelu sujui niin kuin piti. En mennyt piippuun eikä tullut paniikkia missään vaiheessa, kesän tunnollisesti treenannut Koivuranta totesi.

Lapin Lukon Adriana Ylijurva pisti kaiken pelin Helsingin Tarmon Anette Valtasta vastaan 60-kiloisten päätösottelussa nyrkkeilyn kansainvälisessä Ruskaturnauksessa sunnuntaina Lapin urheiluopistolla. Valtanen oli piirun verran kovempi ja iski viime vuoden tapaan turnausvoiton.
Kaikin tuomariäänin 5–0 voittanut Valtanen palkittiin myös turnauksen parhaana naisnyrkkeilijänä.
Hopeaa nyrkkeillyt Ylijurva joutui hieman muuttamaan ottelutyyliään perjantain ja lauantain esityksiin verrattuna. Valtanen ratkaisi kamppailun kolmannen erän osumillaan.
- Tässä ottelussa mitattiin sinnikkyyttä. Anette on minua fyysisempi, ja ottelu saattoi näyttääkin välillä enemmän painilta kuin nyrkkeilyltä. Olisi ehkä pitänyt lähteä vain ronskimmin tappelemaan. Välillä joutui ottamaan iskuja.
- Kokonaisuutena tämä oli hyvä turnaus, vaikka tästä kolmannesta ottelusta jäikin vähän hampaankoloon. Annoin kehässä kaikkeni, Ylijurva tuumi.

Suomen Nyrkkeilyliiton päävalmentaja Jarkko Pitkänen seurasi tarkasti urheilijoiden edesottamuksia Ruskaturnauksessa. Hän harmitteli, että liiton 14 tukiurheilijasta vain Muhammed Abdilrasoon ja Antti Lehmusvirpi nousivat Rovaniemellä kehään.
Naisten maajoukkue oli samaan aikaan Sleesia cupissa Puolassa. Siellä olympia- ja MM-pronssimitalisti Mira Potkonen iski sarjassaan turnausvoiton.
-  Maajoukkueurheilijoita on loukkaantuneena ja toipilaina, mutta marraskuun Tammer-turnaukseen pitäisi saada jo iskukykyinen joukkue. Arslan Khataev, Krenar Aliu ja Rasmus Bergman aloittavat syksyn kilpailukauden lokakuussa, Pitkänen taustoitti.
Round robinilla iskettyä Ruskaturnausta Pitkänen kehui onnistuneeksi nyrkkeilytapahtumaksi.
-  Taso oli sopiva, ja nyrkkeilijät saivat kansainvälistä ottelukokemusta. Samantyyppisiä turnauksia kannattaa ehdottomasti järjestää tulevaisuudessa.
Miesten MM-turnaus iskettiin elo-syyskuun vaihteessa Hampurissa. Suomesta ei ollut edustajia.
- Sekä olympialaisten että MM-kisojen karsintaseula on nykyisin erittäin tiukka. Esimerkiksi MM-kisoihin pääsi Euroopasta vain EM-kisojen kahdeksan parasta per sarja. Olympiakarsintajärjestelmää ei ole vielä julkaistu, mutta voi aavistella että Tokioon on tosi vaikea päästä.
- Uskon silti, että Suomella on mahdollisuus kahteen olympiapaikkaan vuonna 2020, Pitkänen totesi.

Kotimaisen nyrkkeilysyksyn aloittanut Ruskaturnaus otti tämänvuotisilla järjestelyillään aimo harppauksen kohti modernia nyrkkeilyn urheilutapahtumaa. Turnaus käytiin Lapin urheiluopiston tiloissa, mikä miellytti erityisesti ulkomaisia joukkueita.

- Olemme Liettuan joukkueen kanssa ensimmäistä kertaa Ruskaturnauksessa. Järjestelyt ja turnaustyyli ovat olleet ihanteellisia joukkueellemme, jossa ykkösiskijöidemme lisäksi on mukana haastajanyrkkeilijöitä. Heille tämä kokemus on ollut arvokas askel kohti arvokisoja ja maajoukkuepaikan saavuttamista. Round robin -menetelmä, jossa jokainen sarjan ottelija ottelee toinen toistaan vastaan, antaa hyvää eräkokemusta kansainvälisistä otteluista. Ei enää pelkoa, että ensimmäisen kierroksen tappion jälkeen lähinnä odottelet kotimatkaa, kehuu turnausta Liettuan joukkueenjohtajana toiminut Donatas Mačianskas Liettuan Nyrkkeilyliitosta.

Turnauksessa nähtiin hyvätasoisia tasaisia otteluita, joista useimmat päättyivät tuomarien hajaäänituomioihin.

- Näimme hyvätasoista nyrkkeilyä, vauhdikkaita otteluita, joiden tasaisuudesta kielivät myös useat hajaäänituomiot  Joka kerta on kuitenkin saatu oikea voittaja, joten voimme olla tyytyväisiä kisojen urheilulliseen antiin, kuvaa turnausta kisojen ylituomari Jarno Mustonen.

Ensi vuoden kisojen suunnittelu on jo alkanut ja kisat tullaan käymään jälleen yhteistyössä Santasportin kanssa.

- Tekniikka on toiminut hyvin, tilat ja kaikki urheilulliset puitteet ovat tietenkin aivan upeat. Ja kun Round robin -turnaustyyli on nyt kertaalleen testattu, tiedämme, miten toimia tulevien joukkuekutsujen kanssa, jotta kisoista saataisiin entistä sähäkämmät. Sarjojen määrää vähennetään ja joukkueilta edellytetään varamiehityksen nimeämistä välttyäksemme viime hetken peruutuksilta. Olen kuitenkin tyytyväinen. Lyhyesti sanottuna onnistuneet kisat, tiivistää viikonlopun tapahtumat kilpailujen johtaja Jonne Kallo.

Samaa mieltä on Suomen Nyrkkeilyliiton toiminnanjohtaja Anders Starck

- Ruskaturnauksen tulevaisuus näyttää tämän tapahtuman jälkeen loisteliaalta. Ruskaturnaus on tullut pitkän kehitysaskeleen kohti modernia, urheilullista nyrkkeilytapahtumaa, joka jo itsessään lisää sekä tapahtuman että myös lajin kiinnostavuutta. Tälle pohjalle on nyt hyvä rakentaa tulevien vuosien turnauksia, kehuu Anders Starck.

 

Palkintojärjestys:

Miehet:

60 kg: 1) Niazz, Ahmadi, 2) Gilvinas, Lukosiunas Liettua.

64 kg: 1) Ualikhanov, Jan Saksa, 2) Koivuranta, Joonas, 3) Behruz, Aydin.

69 kg: 1) Banys, Saimonas Liettua, 2) Abdilrasoon, Muhammad, 3) Adel, Belalia Ruotsi, 4) Wall, Paul Saksa.

75 kg: 1) Vytautas Balsys Liettua, 2) Laine, Santeri, 3) Dadaev, Zelimhan Saksa.

81 kg: 1) Bwambele, Alexander Ruotsi, 2) Zujevas, Paulius Liettua, 3) Palosaari, Henrik.

91 kg: 1) Vetsherko, Nikolai Venäjä, 2) Deckmann, Marco Saksa, 3) Algirdas, Baniulis Liettua, 4) Kovalevski Aleksei Venäjä.

+91 kg: 1) Muller von Berge, Alexander Saksa, 2) Lehmusvirpi, Antti, 3) Valavicius, Mantas Liettua.

Naiset:

51 kg: 1) Hajizadeh, Fatma, 2) Kosonen, Noora.

57 kg: 1) Ylivirta, Kati.

60 kg: 1) Valtanen, Anette, 2) Ylijurva, Adriana, 3) Wiebke, Gerdey Saksa, 4) Tyni, Anna.

64 kg: 1) Heiskari, Noora, 2) Lammi, Anu, 3) Stamatoglou, Ekaterini Saksa.

Sunnuntain ottelutulokset:

W57 Anette Valtanen (FIN) - Adriana Ylijurva (FIN) 5-0
W64 Anu Lammi (FIN) - Ekaterini Stamatoglou (GER) 5-0
60kg Lukosiunas Gilvinas (LTU) - Ahmadi Niazz (FIN) 3-1
64kg Jan Ualikhanov (GER) - Joonas Koivuranta (FIN) 3-2
69kg Muhammad Abdilrasoon (FIN) - Aydin Behruz (FIN) 5-0
69kg Saimonas Banys (LTU) - Belalia Adel (SWE) 5-0
W57 Wiebke Gerdey (GER) - Anna Tyni (FIN) 5-0
75kg Santeri Laine (FIN) - Zelimhan Dadaev (GER) 3-2
81kg Alexander Bwambele (SWE) - Paulius Zujevas (LTU) 3-2
91kg Marco Deckmann (GER) - Algirdas Baniulis (LTU) 3-2
+91kg Antti Lehmusvirpi (FIN) - Mantas Valavicius (LTU) WO


Kansainvälisen Ruskaturnauksen palkitut nyrkkeilijät:
Paras nainen: Anette Valtanen Suomi (Helsingin Tarmo).
Paras mies: Nikolai Vetsherko Venäjä.
Teknisin nyrkkeilijä: Muhammed Abdilrasoon Suomi (Tampereen Voimailuseura).
Taistelija: Saimonas Banys Liettua.
Fair play: Aydin Behruz Suomi (Oulun Kehäkerho).
Paras maa: Saksa.


© 2011 Rovaniemen Reipas