Hajizadeh ja Viantie iskivät SM-kultaa - Reipas SM-kehän paras seura

Kuvateksti: Fatma Hajizadeh (oik.) voitti 51-kiloisten SM-finaalissa Mira Hietalan. (Kuva Kirkkonummen Nyrkkeilykerhon facebooksivu)

Rovaniemen Reippaan Fatma Hajizadeh ja Anni Viantie iskivät kultamitalien arvoisesti sunnuntaina 23. huhtikuuta Kirkkonummella päättyneissä nyrkkeilyn SM-kilpailuissa. Viantie uusi vuoden takaisen kultamitalinsa ja Hajizadeh nousi ensimmäistä kertaa korkeimmalle palkintokorokkeelle. Rovaniemen Reipas palkittiin SM-kisoissa myös naisten parhaana seurana.
51-kiloisten finaalissa iskivät Hajizadeh ja Kemin Innon Mira Hietala. Jo 14. kerran toisensa kohdanneet naiset olivat ensimmäistä kertaa urallaan SM-loppuottelussa.
– Tätä varten on tehty paljon töitä, ja Suomen mestaruus on ollut jo pitemmän aikaa tavoitteena. Olemme otelleet Miran kanssa niin monta kertaa kertaa, että osaan lukea hänen ajatuksensa.
– Tiesin, että koko ajan pitää nyrkkeillä tarkasti eikä saa lähteä huitomaan. Sain lyöntini hyvin perille, rovaniemeläinen Hajizadeh kommentoi suoritustaan.
Tuore SM-kultamitalisti pääsee tositoimiin jo tulevana viikonloppuna Venäjällä, Kostamuksen kansainvälisessä turnauksesta. Vastustaja tulee Petroskoista.
Viantie piti odotetusti pintansa 64-kiloisissa ja kukisti loppuottelussa Joutseno Boxing Clubin Noora Heiskarin 5–0.
– Löysin finaaliin rennon fiiliksen, kun välierässä tekeminen tuntui jäykältä. Latautumiseen ei onneksi vaikuttanut sekään, että nukuin edeltävän yön huonosti, Viantie jutteli.
Koko SM-kisat olivat vaakalaudalla PM-kisojen pettymyksen (pronssia) jälkeen.
– Minulla oli selvä ylirasitustila kolmivuorotyön ja harjoitusmatkojen (Kouvolasta Lahteen) seurauksena. Pidin PM-kisojen jälkeen totaalisen viikon harjoitustauon, ja se oli onnistunut ratkaisu, Viantie paljasti.
Naisten loppuottelut:
1. W48 kg Satu Lehtonen AkI- Noora Kosonen HeTa 5-0
2. W51kg Fatma Hajizadeh RoRe - Mira Hietala KeI 5-0
3. W54 kg Marjut Lausti TTN- Kristiina Kivistö VN 5-0
4. W57 kg Kati Ylivirta LaLa - Serwa Abdulmohammadifar TVS WO
5. W60kg Mira Potkonen TVS- Anette Valtanen HeTa 5-0
6. W64 kg Anni Viantie RoRe - Noora Heiskari JouBc 5-0
7. W69 kg Janica Laine KNK- Lilli Ahlstedt KaSi 5-0
8. W75 kg Elina Huttunen KoVe- Natasha Hjelm VuVo 4-1
Miesten loppuottelut:
1. 60 kg Arslan Khataev PoNS- Markus Pasanen SKJ 5-0
2. 64 kg Amin Nuri HeKo- Rasmus Bergman STB WO
3. 69 kg Muhammad Abdilrasoon TVS - Aydin Behruz OKK 4-1
4. 75 kg Santeri Laine KKU -Dmitri Tretyak KoVo 5-0
5. 81 kg Rafael Ekroos HeKo- Dmitro Jeremenko YRe 5-0
6. 91 kg Joni Polishsuk MiNy - Lauri Korhonen TuJy 5-0
Kansainvälinen lisäottelu:
1. A91 kg Krenar Aliu FIN- Donas Spucus LTU KO 1. erä
Naisten Suomen mestarit 2017:
48 kg Satu Lehtonen, Akaan Isku
51 kg Fatma Hajizadeh, Rovaniemen Reipas
54 kg Marjut Lausti, Tampereen Työväen Nyrkkeilijät
57 kg Kati Ylivirta, Lapin Lukko
60 kg Mira Potkonen, Tampereen Voimailuseura
64 kg Anni Viantie, Rovaniemen Reipas
69 kg Janica Laine, Kirkkonummen Nyrkkeilykerho
75 kg Elina Huttunen, Kokkolan Veikot
Miesten Suomen mestarit 2017:
56 kg Wael Al Khaghani, Tampereen Voimailuseura
60 kg Arslan Khataev, Porvoon Nyrkkeilyseura
64 kg Amin Nuri, Helsingin Kotkat
69 kg Muhammad Abdilrasoon, Tampereen Voimailuseura
75 kg Santeri Laine, Kauhajoen Kamppailu-Urheilijat
81 kg Rafael Ekroos, Helsingin Kotkat
91 kg Joni Polishsuk, Mikkelin Nyrkkeilijät
+91 kg Antti Lehmusvirpi, Boxing Club Waasa


© 2011 Rovaniemen Reipas