Painonnoston SM-mitalit ratkeavat viikonvaihteessa juhlakisoissa

Kuvateksti: Rikhard Pirkkiö voimailee 94-kiloisissa.

Rovaniemen Reipas juhlii tänä vuonna 110-vuotista toimintaa. Juhlavuoden tapahtumat käynnistyvät viikonvaihteessa, kun seura isännöi painonnoston yleisen sarjan SM-kilpailuja Lapin urheiluopistolla.
Reipas järjestää yleisen sarjan SM-kilpailut kolmannen kerran. Myös edelliset kisat ovat sattuneet juhlavuosille eli mitaleista on nostettu seuran isännöimänä vuosina 1997 ja 2007.
Lappilaista punttimainetta SM-lavalla puolustavat Reippaan Kirsi-Marja Mukkala (48 kiloa), Anni Vuohijoki (63 kiloa), Matias Mukkala (77 kiloa), Sami Raappana (85 kiloa) ja Rikhard Pirkkiö (94 kiloa).
Viime vuoden parhaana naispainonnostajana palkittu Anni Vuohijoki on sarjansa ennakkosuosikki. Odotettu yhteenotto kovan kilpakumppanin, Raution Kisailijoiden Anna-Maria Tokolan kanssa jää näkemättä, sillä Tokola keskittyy Saksan Bundesliigaan eikä tule puolustamaan viimevuotista SM-kultaansa.
Sähköinen kaksinkamppailu siirtyy huhtikuussa Kroatian Splitissä käytäviin EM-kilpailuihin.
Rio de Janeiron olympialaisissa Suomea edustanut Vuohijoki on osoittanut selkeää nousukuntoa ja tavoittelee lauantaina SM-lavalla 200 kilon ylitystä.
Heti kisojen avauksessa perjantaina nähdään myös jännittävä kaksintaistelu, missä Kirsi-Marja Mukkala haastaa 48-kiloisissa Oulun Pyrinnön Pohjoismaiden mestarin Sonja Haapaniemen. Tammikuun piirinmestaruuskilpailuissa Haapaniemi nosti vain kaksi kiloa enemmän kuin Mukkala.
Miehissä Reippaan nostajat tavoittelevat niin ikään mitaleita. Koko kolmikko nostaa lauantaina. Kirsi-Marja Mukkalan isoveli Matias Mukkala haastaa 77-kiloisten mitalikamppailussa Tampereen Pyrinnön Jere Johanssonin, Turun Atleettiklubin Klaus Elorannan ja Merikarvian Voimailijoiden Jaakko Lähteenmäen.
Vuoden takaisten SM-kisojen 85-kiloisten kaksi parasta nostajaa, kasvattajaseuraansa Raution Kisailijoihin palannut Milko Tokola sekä Reippaan Sami Raappana ovat molemmat olleet loukkaantuneiden listalla. Sekä Tokola että Raappana ovat ilmoittautuneet kisoihin.
SM-kisojen kovatasoisiin sarjoihin kuuluu myös 94 kiloa, missä Rikhard Pirkkiö tavoittelee kärkisijoja. Sarjan mestariehdokas on hallitseva Pohjoismaiden mestari, Turun Atleettiklubin Eero Retulainen.
SM-kilpailut nostetaan Lapin urheiluopiston isossa hallissa. Perjantaina kello 18 alkavassa kilpailuryhmässä ovat naisten sarjat 48-53 kiloa sekä miesten sarjan 56-69 kiloa. Lauantaina kello 11 nostavat naiset 58-69 kiloa ja miehet 77-94 kiloa. Sunnuntaina kello 11 ovat vuorossa naiset 75-yli 90 kiloa ja miehet 105-yli 105 kiloa.
Kilpailuihin on vapaa pääsy.

SM-kisoja voi seurata myös netistä seuraavan linkin kautta:

https://www.youtube.com/channel/UCbuv6IaIovrUBTivQLsVdFQ

Ilmoittautuneet:

http://painonnosto.fi/artikkeli/2017-02-02-sm-2017-ilmoittautuneet

Alustava aikataulu:

Perjantai 17. helmikuuta 2017 kello 18.00 (punnitus kello 16.00-17.00)

Ryhmä 1: naiset 48 kg ja 53 kg

Ryhmä 2: miehet 56 kg, 62 kg ja 69 kg

Lauantai 18. helmikuuta 2017 kello 11.00 (punnitus kello 9.00-10.00)

Ryhmä 1: naiset 58 kg

Ryhmä 2: naiset 63 kg

Ryhmä 3: naiset 69 kg

Ryhmä 4: miehet 77 kg

Ryhmä 5: miehet 85 kg

Ryhmä 6: miehet 94 kg

Sunnuntai 19. helmikuuta 2017 kello 11.00 (punnitus kello 9.00-10.00)

Ryhmä 1: naiset 75 kg, 90 kg ja +90 kg

Ryhmä 2: miehet 105 kg ja +105 kg


© 2011 Rovaniemen Reipas