Almatyn MM-kisat ovat Milko Tokolalle ensimmäinen askel kohti Rion olympialaisia

Kuvateksti: Milko Tokolalle arvokisakuviot ovat tuttuja.

Rovaniemen Reippaan painonnostaja Milko Tokola on harjoitellut jo kuusi vuotta päätoimisesti toteuttaakseen unelmansa. Voimanpesä aikoo kesyttää rautaa elokuussa 2016 Brasilian Rio de Janeirossa, missä käydään 31. kesäolympialaiset.
Ensimmäinen askel kohti Rioa on osallistuminen ensi viikolla Kazakstanin Almatyssa alkaviin maailmanmestaruuskilpailuihin, joista olympiakarsinta käynnistyy. Almatyssa ei vielä jaeta yhtään olympiapaikkaa, mutta urheilijoiden suoritukset vaikuttavat lopullisiin maakiintiöihin.
– Ensi vuosi on ehdottomasti koko tähänastisen urani tärkein. Aion panostaa täydellisesti painonnostoon, Tokola, 22, vakuuttaa Lapin Kansan artikkelissa.
Tokola nostaa Almatyssa sarjassa 85 kg, mikä on ohjelmassa keskiviikkona 12.11.
Tokola on harvoja lajin ammattilaisia Suomessa. Kihlattu Anna Everi harjoittelee myös täysipäiväisesti kohti olympialaisia.
– Muutimme vastikään Kalajoelta Rautioon lähemmäs treenisalia.
Pariskunnalla on käytössä oma painonnostosali, Tokolan vanhempien autotallissa. Sieltä löytyy kaikki tarvittava.
Perhe on muutenkin ollut vahvasti mukana ensimmäisestä salilla käynnistä lähtien.
– Tänä vuonna arkirutiineihin on tullut vaihtelua puolipäivätyössä, mutta vuodenvaihteen jälkeen ainoa työpaikkani on punttisali, perheen maalausliikkeessä työskennellyt Tokola kertoo.

MM-lavalle valmistautumista ovat jarruttaneet selkävaivat.
– Selkä on ollut pitkään jumissa, mutta onneksi kuntoutus on tehonnut. Kuukausi sitten tehtiin väärä diagnoosi, kun lääkäri oletti nikaman tukikaaren murtuneen.
– Magneettikuvista selvisi, ettei siellä ollut murtumaa vaan alaselässä oli hermo pinteessä. Fysioterapeutti pisti selän kuntoon, mutta kyllähän tuo homma kokonaisuudessaan on vaikuttanut valmistautumiseen.
– Tiedän, etten ole MM-lavalla aivan huippukunnossa, Tokola pohtii.
Kazakstanin-matkasta on kuitenkin hyötyä, vaikkei ennätystä syntyisikään.
– Rioon ei ole asiaa ellei ole olympiakarsinnan aikana käynyt kaksissa arvokilpailuissa. Ja jokainen kansainvälinen kilpailu on kokemuksen kannalta arvokas. MM-kisoissa on aivan erilaista nostaa kuin esimerkiksi SM-kisoissa, Tokola tietää.
Tokolalla on marraskuussa toinenkin arvokisa, kuun lopulla Kyproksen Limassolissa nostettavat 23-vuotiaiden Euroopan mestaruuskilpailut.
Vuoden päätavoitteena on kuitenkin 20. joulukuuta Rovaniemellä käytävä seurajoukkueiden SM-finaali.
– Reipas puolustaa finaalissa Suomen mestaruutta. SM-joukkuekullan lisäksi tavoitteena on hyvä tulos, mikä on sellaista 317 kilon luokkaa.

Kazakstan on ensimmäistä kertaa painonnoston MM-kisojen isäntänä.
– Jo pelkästään siksi kannattaa matkustaa paikan päälle. Kazakstanissa arvostetaan painonnostoa, ja tunnelma on varmasti sen mukainen, Tokola ennakoi.
Kazakstan on menestynyt viime vuosina erinomaisesti arvokisoissa. Maan kirkkain tähti on kaksinkertainen olympiavoittaja Ilja Ilin, mutta korkeimmalle palkintopallille on tyrkyllä muitakin kovia kazakkeja.

Pienistä vastoinkäymisistä huolimatta Tokola on luottavainen ensi vuotta silmällä pitäen.
– Voimakunto on nyt erittäin hyvä eikä selässä ole mitään rikki. Jatkossa kiinnitän lihashuoltoon huomiota yhä enemmän, kahden viikon välein hieronnassa käyvä painonnostaja tuumii.

Lisätietoja MM-kilpailuista:
Eurosportin alustava lähetysaikataulu:

Lauantai 8.11. klo 15 miehet 56 kg
Sunnuntai 9.11. klo 12 naiset 48 kg
Sunnuntai 9.11. klo 15 miehet 62 kg
Maanantai 10.11. klo 12 naiset 53 kg
Maanantai 10.11. klo 15 miehet 69 kg
Tiistai 11.11. klo 15 naiset 58 kg
Keskiviikko 12.11. klo 15 miehet 77 kg
Torstai 13.11. klo 12 naiset 63 kg
Torstai 13.11. klo 15 miehet 85 kg
Perjantai 14.11. klo 12 naiset 69 kg
Perjantai 14.11. klo 15 miehet 94 kg
Lauantai 15.11. klo 12 naiset 75 kg
Lauantai 15.11. klo 15 miehet 105 kg
Sunnuntai 16.11. klo 10 naiset + 75 kg
Sunnuntai 16.11. klo 13 miehet + 105 kg
MM-kisojen starttilista:
http://www.iwf.net/wp-content/uploads/downloads/2014/10/COMPETITORS_by_category_updated4.pdf
MM-kisojen alustava aikataulu:
http://www.iwf.net/wp-content/uploads/downloads/2014/08/Provisional_timetable_2014_IWF_WC-11.pdf
Kansainvälisen painonnostoliiton nettisivu:
www.iwf.net
Kisajärjestäjien nettisivu:
www.almaty2014iwf.com/eng/main


© 2011 Rovaniemen Reipas