Naiset iskevät SM-mitaleista Rovaniemellä

Kuvateksti: Sabriin Basim osallistuu ensimmäistä kertaa naisten SM-kisoihin

Naiset iskevät SM-mitaleista viikonvaihteessa Lyseonpuiston lukiolla. Nyrkkeilyn naisten SM-kilpailut järjestetään toisen kerran Rovaniemellä.

Järjestävistä seuroista Rovaniemen Reippaasta ja Lapin Lukosta on mukana yhteensä neljä nyrkkeilijää. Kukaan heistä ei ollut mukana kolme vuotta sitten Rovaniemellä, sillä Reippaan Aino Perttunen (51 kg), Sabriin Basim (64 kg) ja Niina Tirri (64 kg) sekä Lukon Adriana Ylijurva (60 kg) ovat kaikki ensikertalaisia naisten SM-tasolla.

– Kehään olisi ollut tyrkyllä enemmänkin rovaniemeläisnyrkkeilijöitä, mutta sairastumisten ja loukkaantumisten vuoksi he eivät päässeet mukaan, kilpailunjohtaja Osmo Pähti kertoo.

Muun muassa come backin tehnyt Reippaan Tuovi Honkela oli valmistautunut huolellisesti kotikisoihin, mutta loukkasi selkänsä.

Viime vuonna B-junioreiden Suomen mestaruuden voittanut Sabriin Basim siirtyi vuodenvaihteessa A-junioreihin ja pääsee myös naisten SM-kisoihin.

– Uskon, että Sabriin pystyy ottelemaan täysipainoisesti vanhempia kilpakumppaneita vastaan, Pähti toteaa.

Sarjan 64 kiloa ennakkosuosikki on Helsingin Savate Clubin Annukka Volotinen, joka iski viime vuonna SM-hopeaa.

Viime vuoden 64-kiloisten mestari Borgå Boxingin Cecilia Nilsson puolestaan pudottautuu 57-kiloisiin, missä vastassa on muun muassa hallitseva mestari Lappeenrannan K.O. Clubin Emilia Skriko.

Kahtena viime vuonna parhaana naisnyrkkeilijänä palkittu Tampereen Voimailuseuran Mira Potkonen voitti kolme vuotta sitten Rovaniemellä sarjan 60 kiloa ja on tälläkin kertaa mestariehdokas samassa painoluokassa. Potkosen parhaita saavutuksia ovat muun EU:n mestaruuskilpailujen pronssimitalit vuosilta 2010 ja 2012.

Naisten SM-nyrkkeilyt lyödään Lyseonpuiston lukiolla, Rovaniemellä 9.-10.3. Alkuottelut lauantaina klo 13 ja 18, finaalit sunnuntaina klo 13.

Lisätietoja:

http://www.boxing.fi/foorumi/viewtopic.php?f=3&t=15304&sid=9d2b69275e355105f29a33ccc02efa68

 


© 2011 Rovaniemen Reipas