Ruskaturnaus isketään viikonloppuna

Kuvateksti: Sari Nisula nyrkkeilee sarjassa 57 kiloa. (Arkistokuva)

Nyrkkeilyn kotimainen kilpailukausi käynnistyy perinteisesti kansainvälisessä Ruskaturnauksessa, mikä isketään viikonvaihteessa Lyseonpuiston lukion salissa, Rovaniemellä.

Ruskaturnaus on samalla lähtölaukaus uudelle olympiadille. Lontoon olympiakehässä ei nähty suomalaisvärejä, joten kärkinyrkkeilijöiden pitkän tähtäimen tavoitteena ovat nyt Rio de Janeiron 2016 kisat.

Suomen Nyrkkeilyliiton Team Rio -ryhmään kuuluvat muun muassa Kemin Innon Henri Kekäläinen ja Lahden Kalevan Jarkko Ojapalo, jotka iskevät Ruskakehässä molemmille uudessa sarjassa 75 kiloa.

Rovaniemellä varusmiespalvelustaan suorittavan Kekäläisen ja Ojapalon kohtaaminen onkin yksi turnauksen mielenkiintoisimmista yhteenotoista. Miehet ovat kohdanneet toisensa useaan otteeseen, ja voitot ovat menneet ristiin.

Vuoden takaisessa Ruskaturnauksessa Kekäläinen voitti 69-kiloisten finaalissa Ojapalon pistein, mutta viime kevään SM-finaalissa osat kääntyivät toisinpäin.

Kansainvälisyyttä turnauksessa tarjoavat perinteisesti naapurimaiden Ruotsin ja Venäjän iskijät.

– Todellisuudessa Ruskaturnaus on vieläkin kansainvälisempi. Mukana on kahdeksan maata, kun lasketaan suomalaisseurojen riveissä kilpailevat nyrkkeilijät, kilpailunjohtaja Osmo Pähti kertoo.

Ruotsista tulevat viime vuoden Ruskavoittaja Maksim Koroljovski (64 kiloa) ja Ruotsin mestaruuskilpailujen hopeamitalisti Malin Hermansson (60 kiloa).

Venäjää edustavat Murmanskin nyrkkeilijät uudistuneella joukkueella. Viime vuonna 81-kiloisissa niukan finaalitappion Helsingin Urheiluseuran Niklas Räsäselle kärsinyt Ruslan Sheremet on entuudestaan tuttu vieras, muut murmanskilaiset nähdään ensimmäistä kertaa Rovaniemellä. Räsänen ja Sheremet ovat ilmoittautuneet tänäkin vuonna samaan sarjaan.

Ruskaturnaus järjestetään Rovaniemellä 26. kertaa. Isäntäseuroina ovat Lapin Lukko ja Rovaniemen Reipas.

Rovaniemeläisedustusta nähdään tällä kertaa naisten sarjoissa. Tänä vuonna ahkerasti kilpaillut Reippaan Sari Nisula ottelee sarjassa 57 kiloa, jonka ennakkosuosikki on lappeenrantalaista K.O. Clubia edustava Suomen mestari Emilia Skriko.

64-kiloisissa kehään nousee Reippaan Niina Tirri, joka kohtaa Helsingin Urheiluseuraa edustavan kevään SM-pronssimitalistin Nina Anttosen.

Ruskaturnaus nyrkkeillään viikonvaihteessa Lyseonpuiston lukiolla, Rovaniemellä (osoite: Ruokasenkatu 18).

Lauantaina 8. syyskuuta alkuottelut kello 13 ja iltaottelut kello 18.

Sunnuntaina 9. syyskuuta loppuottelut kello 13.


© 2011 Rovaniemen Reipas