Mitalisadetta Karvian SM-lavalla

Milko Tokola palkittiin parhaana nostajana Karviassa.
Kuvateksti: Milko Tokola palkittiin parhaana nostajana Karviassa.

Painonnoston nuorten SM-kilpailut päättyivät Rovaniemen Reippaan rautakourien osalta varsinaiseen mitalijuhlaan 7. elokuuta Karviassa. Toisen kilpailupäivän saalis oli viisi kultaa ja yksi hopea.

Tasollisesti ja jopa kilomääräisesti SM-lavan kovimman tuloksen teki vain 450 grammaa yli 77 kilon sarjarajan painanut Milko Tokola. Sarjaa ylemmäs 85-kiloisiin siirtymisessä oli pientä taktiikkaakin, sillä näin hän takasi mestaruussaumat isoveljelleen Miika Tokolalle.

Milko Tokola kasasi yhteistuloksen 295 kiloa, mikä koostui 135 kilon tempauksesta ja 160 kilon työnnöstä. Kirittäjäkin löytyi, sillä Lohja-Liftingin Eero Retulainen sai hopeaa 287 kilolla (127+160).

- Itse asiassa en odottanut näin kovaa tulosta. Etenkin tempaus kulki erinomaisesti. Silti hieman harmittaa, ettei työnnön kolmas yritys (165 kiloa) tullut, Milko Tokola jutteli.

Milko Tokola voitti sekä 20- että 23-vuotiaiden mestaruuden.

Miika Tokola nosti raskaimmat raudat 226 kiloa (101+125) sarjassa 77 kiloa. Sillä heltisi 23-vuotiaiden Suomen mestaruus.

- Tyytyväinen olen, sillä oma ennätys parani kaksi kiloa, Miika Tokola tuumi.

Robert Pirkkiö meni normaalia sarjaansa ylemmäs 94-kiloisiin ja voitti yllättäen molempien ikäluokkien mestaruuden yhteistuloksella 252 kiloa (115+137).

Kalajoen Junkkareiden Jani Heikkinen nosti täsmälleen saman tuloksen, mutta oli punnituksessa reilut neljä kiloa raskaampi. 23-vuotiaiden suosikki Kalajoen Junkkareiden Miika Antti-Roiko ei saanut ylös työnnön aloituspainoaan 188 kiloa.

- Kaksi kultaa on tietysti mukava asia, mutta odotin kovempaa tulosta, tempauksessa 120 ja työnnössä 150 kilosta hyviä yrityksiä tehnyt Pirkkiö totesi.

Juho Vesterinen kamppaili tiukasti jopa sarjan yli 105 kiloa 23-vuotiaiden mestaruudesta. Erinomaisesti sujuneen kisan jälkeen kaulaan pujotettiin hopeamitali omalla ennätystuloksella 261 kiloa (116+145).

Kovan painonpudotuksen tehnyt Santeri Ahola sijoittui 23-vuotiaiden 94-kiloisissa neljänneksi 238 kilolla (103+135). Rikhard Pirkkiö oli samassa sarjassa 20-vuotiaiden viides ja 23-vuotiaiden kuudes 218 kilolla (105+113).

Reipas sai haltuunsa seurojen välisen pistekilpailun kiertopalkinnon. 23-vuotiaiden joukkuekilpailussa tuli voitto ja 20-vuotiaissa hopea.


© 2011 Rovaniemen Reipas