Reippaasta 11 nostajaa Tampereen SM-lavalle
Taas on se aika vuodesta, kun kotimainen punttiparhaimmisto kokoontuu yhteen mittelemään painonnoston yleisen sarjan Suomen mestaruuksista.
Mitalit ratkeavat Tampereella, Pyynikin palloiluhallissa 27.2.-1.3. Tampereella on nostettu lukemattomia SM-kilpailuja, mutta Pyynikin palloiluhalli on pitkän tauon jälkeen kansallisen arvokisan estradina.
Rovaniemen Reippaasta on ollut osanottajia – ja menestyjiä – miesten SM-kilpailuissa vuodesta 1970 ja ensimmäisistä naisten SM-kilpailuista vuodesta 1987 lähtien. Yleisen sarjan SM-kilpailut yhdistettiin 1991.
Reippaan nostajat saavuttivat viime vuoden SM-lavalla Lohtajalla yhteistuloksessa kolme kultaa, kolme hopeaa ja kaksi pronssia. Kun mukaan lasketaan vielä lajikohtaiset mitalit sekä joukkuemitali, niin kokonaismenestys nousi 25 mitaliin.
Menestystä haetaan ilman muuta myös tänä vuonna. Tulessa on iskukykyinen 11 urheilijan ryhmä. Kokenein raudankesyttäjä on Antti Peltokangas, joka osallistuu uransa 10. SM-kilpailuihin.
Panoksena viikonvaihteessa ovat paitsi SM-mitalit myös näytöt huhtikuussa Georgian Batumissa käytäviin EM-kilpailuihin.
Tekijät esiin (sarja, ikä, aiemmat yleisen sarjan SM-kilpailut, ennätykset):
58 kg Anette Kirkanen (25)
2017 53 kg 3. 140 (65+75)
2018 53 kg 2. 159 (68+91)
2020 55 kg 2. 161 (71+90)
2021 55 kg 2. 160 (73+87)
2024 55 kg 1. 168 (74+94)
2025 55 kg 1. 176 (81+95)
ennätykset 81-96-177
58 kg Venla Silvennoinen (26)
2023 59 kg 5. 147 (62+85)
2024 59 kg 3. 161 (70+91)
2025 59 kg 2. 166 (71+95)
ennätykset 73-95-166
63 kg Meri Mänty (24)
2023 59 kg 7. 142 (63+79)
2024 59 kg 5. 150 (66+84)
2025 59 kg 9. 145 (63+82)
ennätykset 70-91-160
69 kg Sanni Takkunen (23)
2021 64 kg 15. 140 (62+78)
2022 64 kg 10. 142 (62+80)
2023 64 kg 11. 149 (65+84)
2024 64 kg 8. 159 (73+86)
2025 64 kg 10. 155 (70+85)
ennätykset 75-92-165
69 kg Jessica Parhiala (22)
2020 55 kg 9. 118 (53+65)
2022 55 kg 4. 122 (55+67)
ennätykset 72-85-157
77 kg Emilia Ala-Rantala (26)
2025 81 kg 7. 155 (70+85)
ennätykset 71-93-163
86 kg Marla Sinisaari (20)
2022 76 kg 3. 150 (68+82)
2023 76 kg 3. 167 (73+94)
2025 81 kg 2. 183 (80+103)
ennätykset 81-105-185
88 kg Markus Heinonen (32)
2024 81 kg 4. 261 (110+151)
2025 81 kg 3. 261 (119+142)
ennätykset 119-151-261
94 kg Antti Peltokangas (30)
2017 77 kg 7. 230 (100+130)
2018 77 kg 6. 249 (105+144)
2019 81 kg 3. 273 (120+153)
2020 81 kg 1. 276 (121+155)
2021 89 kg 2. 289 (129+160)
2022 96 kg 1. 305 (130+175)
2023 89 kg 1. 305 (129+176)
2024 89 kg 1. 289 (123+166)
2025 96 kg 1. 312 (130+182)
ennätykset 136-183-315
110 kg Rebin Rezazadeh (30)
2019 96 kg 2. 280 (126+154)
2020 102 kg 3. 283 (122+161)
2021 102 kg 2. 290 (127+163)
2022 102 kg 2. 302 (129+173)
2023 102 kg 2. 300 (131+169)
2024 109 kg 2. 300 (134+166)
2025 109 kg 1. 328 (145+183)
ennätykset 147-183-330
Yli 110 kg Jukka Ylisoini (22)
2022 109 kg 3. 280 (122+158)
2024 +109 kg 5. 269 (115+154)
2025 +109 kg 3. 278 (123+155)
ennätykset 130-170-300
Aikataulu:
Perjantai klo 14 N48-53 kg ja M60-71 kg
Lauantai klo 10 N58-77 kg ja M79-88 kg
Sunnuntai klo 11 N86-+86 kg ja M94-+110 kg